Treenatessa sitä unohtaa kaiken muun. Opiskelut, työt, politiikka – kaikki unohtuu kun treenit tai peli alkaa. Eduskuntavaalien jälkeen ei ollut kuin pari viikkoa naisten 15’s rugbyn EM-kisoihin ja kisojen jälkeen olikin vain pari viikkoa Suomen 15’s rugbyn kauden alkuun.

EM-kisoissa hävisimme kaikki neljeä peliämme, mutta niistä kaksi oli erittäin tasaväkisiä – Ruotsia ja Venäjää vastaan. Toiset kaksi peliääme pelasimme Euroopan parhaimpiin kuuluvia maita, Ranskaa ja Espanjaa, vastaan. Reissu oli ensimmäinen ulkomailla pelattava virallinen turnaus itselleni ja erittäin opettava sellainen. Meillä on Suomessa vielä paljon kehitettävää lajin parissa ja ehkä suurimpana haasteena on saada paljon lisää uusia pelaajia lajin pariin. Laajempi harrastajamäärä mahdollistaa suuremman määrän kotimaisia pelejä, joiden myötä pelaajille karttuu enemmän kokemusta.

Tänä vuonna on vielä edessä naisten 7’s rugbyn EM-kisat, joihin valitaan taas erikseen joukkue. Henkilökohtaisena haasteenani on juoksemisen kehittäminen. Parin viikon päästäpidettävissä testeissä tulisi pärjätä, jotta joukkueeseen olisi mahdollisuuksia päästä.